Salaojaremontti ja sadevesijärjestelmät Nousiaissa, Turussa ja lähikunnissa

Yhteystiedot

Kunnolla toteutettu salaojitus ja fiksut sadevesijärjestelmät ovat varmin tapa huolehtia kiinteistösi arvosta. Nousiaisten seudulla ja ympäryskunnissa HP Kaivin Oy hoitaa alan työt vuosien tuoman kokemuksen siivittämänä. 

Kaivamme salaojat ja teemme sadevesijärjestelmätyöt sekä uudisrakennus- että saneerauskohteisiin Varsinais-Suomessa. Lisäksi tarkistamme ja tarvittaessa korjaamme vanhat salaojat jos maa on esimerkiksi painunut ja siten tukkinut putkien toimivuutta.

Sadevesijärjestelmälle tai salaojitukselle on tarvetta, jos jokin seuraavista pitää paikkansa

  • Tontillesi jää lillumaan vettä ja nurmialueet ovat litimärkiä.

  • Vesi syöksyy ränneistä suoraan pihalle ja valuu siitä sokkelin reunaa pitkin perustuksiin.

  • Pintavedet jäävät lainehtimaan sokkelin reunalle ja aiheuttavat pitkäaikaista kosteutta.

Näissä tapauksissa paras ratkaisu on hoitaa salaojat ja sadevesijärjestelmät asianmukaiseen kuntoon, sillä perustusten suojaus vesivahingolta säästää myöhemmin kiinteistön isompien – ja kalliimpien – ongelmien kohtaamiselta. Ethän halua talosi katossakaan olevan reikiä? Yhtä tärkeää on huolehtia perustusten suojaamisesta vedeltä.

Toteutamme projektit avaimet käteen -periaatteella

Drainage and rainwater systems are relatively quick and cost-effective ways to improve the value of your property and take care of maintaining its condition. We carry out work in the field in Nousiais, Turku, Naantali, Raisio and elsewhere in the Northern Finland area with a radius of about 50 kilometers. You get the job from us as a comprehensive turnkey project, where we take care of everything from planning through implementation to finishing. In other words, we dig sufficient culverts around the property and direct the water with drainage pipes along the best possible route to the municipal network or, in sparsely populated areas, to an open ditch. You don't have to worry about anything yourself!

Ota yhteyttä paikallisesti palvelevaan ammattilaiseen

Salaojitus ja sadevesijärjestelmät onnistuvat, kun niistä vastaa HP Kaivin. Saat meiltä kaiken tarvitsemasi, olipa kyseessä uusien salaojien kaivaminen, salaojaputkien hankinta, salaojakaivot ja niiden tarkistaminen, varsinaisten salaojien tarkistus, viemäriliittymien asennus, uusien sadevesijärjestelmien asennus, kellareiden vesieristystyöt, salaojaremontit tai sokkeleiden eristysten saneeraus. Ota siis yhteyttä ja kerro, miten voimme palvella!

Jätä yhteydenottopyyntö!

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.